Kalenteri
Uutiskirje

Tästä voit tilata sähköpostiisi Kalevan Rastin uutiskirjeen.




kuntabanneri

Kalevan Rastin joukkueet Kytäjällä ensi viikonloppuna järjestettävään Venlojen viestiin ovat seuraavat:


KR1: Amelie Chataing, Mari Väisänen, Marika Mikkola, Aija Skrastina

KR2: Mari Väänänen, Mervi Pötry, Marika Airila, Paula Iso-Markku

KR3: Henna Höglund, Emma Piitulainen, Line Nybakken, Emma Lähdekorpi

KR4: Krista Niiranen, Essi Rautasalo, Elina Raijas, Tarja Silvennoinen

KR5: Tuija Heikkinen, Minna Ikonen, Päivikki Pohjola, Kyllikki Kauppinen

 

Viidennen ja kuudennen osuuden aikana kärki tiivistyi, kun takaa-ajavat joukkueet saivat kärkeä kiinni. Kuudes osuus oli viimeinen yöosuus, noin kuuden kilometrin mittainen hajonnaton putkipätkä. Viestin ehkä poikkeuksellisimmalla osuudella punamustassa paidassa eteni Jere Pajunen, jonka kertomus on ohessa. Valitettavasti Adamilta ei ole saatu tarinaa seitsemänneltä osuudelta, joten sarja jatkuu seuraavaksi kahdeksannesta osuudesta.

 

EM-kisojen hengähdystauon jälkeen on aika käydä läpi Tiomilan osuudet 4-10. Tiomilan yössä viestin kuljettamista jatkavat Tommi Tölkkö ja Hannu Airila. Osuudet olivat hajontaparit kahden ensimmäisen osuuden kanssa, ja viidennen osuuden jälkeen ensimmäistä kertaa vuoden 2010 Tiomilassa kaikki joukkueet olivat juosseet samat rastivälit.

 
Photo: EOC/Laura HänerKalevan Rastin Philippe Adamski (kuvassa) ja Fabian Hertner olivat yhtä yhteistä hymyä pitkän matkan tulosten selvittyä. Raskalainen Adamski sai hopeaa ja sveitsiläinen Hertner pronssia ylivoimaisen Sveitsin Daniel Hubmannin jälkeen.

Adamski oli luottavainen heti aamusta, koska tunsi palautuneensa loistavasti.
- Jalat tuntuivat aamulla kevyiltä ja pystyin juoksemaan loppuun saakka, vaikka väsytti, onnellinen Adamski kertasi.

Adamskilla ei ollu sijoitustavoitteita ja mitali oli iloinen yllätys.

- Alussa sain hyvän flow-tunteen. Tavoitteeni oli olla aktiivinen kartan kanssa ja saada hyvä fiilis suunnistukseen, kertoi Adamski, joka teki ainoat suunnistusvirheensä perhoslenkeillä.

Adamskin kanssa yhtä hymyä oli kolmannen EM-mitalinsa neljästä mahdollisesta saalistanut Hertner, joka oli kisojen menestynein miessuunnistaja.

- Ihmeellistä, en odottanut näin hyvää sijoitusta pitkältä matkalta, hymyili Hertner.

Hertner teki virheitä alkumatkasta, mutta virittäytyi yleisörastilla taas mitalitaisteluun.

- Kuulin taistelevani mitaleista ja sain lisää voimia. Suunnistin lopun virheettömästi, kertoi kylmäpäinen Hertner.

Thierry Gueorgiou keskeytti ja Aija Skrastina oli taas kärjen tuntumassa 13. EM-kisat päättyivät pitkään matkaan.
 

Keskimatkan EM-kilpailu ei sujunut Kalevan Rastin suunnistajilta odotetusti. Aija Skrastina oli parhaana Kalevan Rastin suunnistajana kymmenes. Thierry Gueourgiou ja Fabian Hertner eivät pystyneet parhaimpaansa ja jäivät sijoille 11. ja 16.

Tero Föhr oli ylivoimaisesti paras suomalainen, kun Jörgen Wickholmin loppusija oli 22. Kalevan Rastin Hannu Airila oli 35.

- Alku meni todella hyvin, mutta tein pari virhettä peräkkäin ja menetin parhaan otteen, arvioi Airila.

Suurimmat menestyspaineet kantoi Gueourgiou, joka teki hänelle epätyypillisen minuutin virheen.

- Tiesin hävinneeni. Keskimatkalla minulle on vain voitto ja tappio, joten menetin motivaationi, kertasi pettynyt, Gueourgiou.

Hertner ei pystynyt parhaimpaansa, mutta hän uskoi maanmiehiensä hoitavan homman ja niin kävikin, sillä Merz oli toinen ja Hubmann kolmas. Ylivoimainen ykkönen oli kuitenkin venäjän Valentin Novikov, vaikka hän hajotti kompassinsa ennen yleisörastia, josta hän sai uuden tilalle.

Kauppi jäi ilman mitalia

Suomen Minna Kauppi oli mitalissa kiinni vielä kilometri ennen maalia, mutta loppulenkin virheet pudottivat hänet pois mitaleilta viidenneksi. Hän jäi pronssista puoli minuuttia.

Naisten EM-keskimatkan voitti ylivoimaisesti Sveitsin Simone Niggli. Toiseksi suunnisti Tanskan Signe Søes ja kolmanneksi Ruotsin Lena Eliasson. Merja Rantanen sijoittui kahdeksanneksi. Kalevan Rastin Aija Skrastina oli loistavasti kymmenes.

EM-kisasivut