Kalevan Rastille menestystä Vuokatin SM-kisoista
Rasti-Pielinen ja Haapamäen Urheilijat viestivoittoihinRasti-Pielinen onnistui kestämään eilisen keskimatkan tuomat ennakkosuosikin paineet ja voitti Lykynlammen ulkoilukeskuksessa järjestetyn miesten Lumi-Toukolan. Vielä neljännessä vaihdossa tahtipuikkoa heilutti Ounasvaaran Hiihtoseura, Lauri Leinosen tullessa kärjessä vaihtoon. Markku Siponen oli kuitenkin jo aloittanut RasPin takaa-ajon. Viidennellä osuudella lauantain SM-keskimatkan kakkonen Petri Kiiskinen nosti joukkueen kärkeen ja kuudennella osuudella Simo Turunen piti asemat ennen viimeistä vaihtoa. Ankkuriosuudella Pasi Kiiskinen onnistui estämään OH:n Hannu-Pekka Pukeman pyristelyt ja joukkue pääsi tuulettamaan vuoden 2010 Lumi-Toukolan voittoa rauhassa. Voittoisa Rasti-Peilisen joukkue hiihti ja suunnisti kokonaisuudessaan järjestyksessä Ville Väyrynen, Matti Turunen ja Jukka Väyrynen, Markku Siponen, Petri Kiiskinen, Simo Turunen ja Pasi Kiiskinen.
Tulokset, väliajat ja reittihärveli Keskimatkan tulokset naulattiin hisu-historiaanKeskimatkan SM-kilpailut saatiin päätökseen ihanteellisissa olosuhteissa Lykynlammen vaativilla rasteilla. Miesten pääsarjan kärkisijat valloittivat jopa hieman yllättäen Pohjois-Karjalan suunnistajat. Rasti-Pielisen veljeskaksikko Pasi ja Petri Kiiskinen otti kaksoisvoiton, Pasin ollessa 17 sekuntia veljeään vauhdikkaampi. OK Botnian Staffan Tunis ennätti pronssille 26 sekuntia voittajalle jääneenä. Kolmas RasPin edustaja Simo Turunen säesti upeasti nelossijallaan. Naisten pääsarjan voittoon kiiruhti ylivoimaiseen tyyliin Hankasalmen Hangan Hannele Tonna. Muista mitalisijoista käydyn kamppailun käänsivät edukseen hopeanainen Anni Honkimaa (EsSu) ja pronssia napannut Haapamäen Urheilijoiden Erja Jokinen. Seuraavat sijat menivät KooVeen Johanna Niittymäelle ja NiVun Marttiina Joensuulle. Huomenna on vuorossa Lumi-Toukola, johon osallistuu yhteensä n. 275 suunnistajaa. Tulokset, väliajat ja reittihärveli "Vanhemmat innostivat" - Juttu kisoista ja henkilökuvassa Stafffan Tunis (Yle Areena) Kisat ovat valmiit alkamaan!Rastit ovat maastossa, urat on ajettu ja viimeiset solmut on solmittu. Kalevan Rasti toivottaa kaikki kilpailijat tervetulleiksi hiihtosuunnistuksen SM-keskimatkalle ja Lumi-Toukolaan Lykynlammen harjumaastoihin! Blancco Oy tukemaan Kalevan Rastia
Joensuulainen Blancco Oy Ltd ja Kalevan Rasti ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka kattaa vuodet 2010 ja 2011. Blancco on maailman markkinajohtaja ammattimaisessa tiedonhävityksessä ja tietokoneiden uusiokäytön parantamisessa. Blanccon ohjelmistoja käytetään muun muassa puolustusvoimien huippusalaisten tietojen poistamiseen käytöstä poistuvien tietokoneiden kovalevyiltä. Yhteistyösopimuksen puitteissa Blancco on esillä ensimmäisen kerran ensi viikonloppuna järjestettävissä hiihtosuunnistuksen keskimatkan SM-kilpailuissa ja Lumitoukolassa. Lisäksi Blanccon logot näkyvät tulevilla kausilla edustusjoukkueiden suunnistuspaidoissa. Kalevan Rasti puolestaan järjestää Blancco Oy:n kummiluokalle suunnistuspäivän, jossa suunnistusta on opettamassa seuran edustusryhmän suunnistajia. "Kaksivuotinen sopimus tuo yhteistyölle pitkäjänteisyyttä. Lisäksi suunnistuspäivän järjestäminen kummiluokalle on juuri sellaista toimintaa, jota haluamme nuorten suunnistuskipinän sytyttämiseksi tehdä", kommentoi Kalevan Rastin toiminnanjohtaja Ari-Pekka Kaivosaari tyytyväisenä uutta sopimusta. "'Kalevan Rasti on omalla sarallaan maailman paras, kuten Blanccokin, kovassa kansainvälisestä seurassa. Molemmissa yhdistyy paras paikallinen ja kotimainen osaaminen yhdistettynä ulkomaiseen huippuosaamiseen. Meille onkin luontevaa olla mukana tukemassa KR:ää kohti seuraavia voittoja", Blanccon toimitusjohtaja Kim Väisänen kertoo. |
- Portugal O-Meeting
- Thierry WRE-kisan voittoon
- Vuokatti on my mind
- Thierry Gueorgioulle, Anders Nordbergille ja Michal Smolalle kansainvälinen Fair Play –teko diplomi
- Rastilaisille kaksi kultaa ja hopea Lieksan SM-sprintistä
- Jumppa- ja sählyvuorot jatkuvat
- Ylläs on ykönen
- Talviralli ja Kortteli'O starttaavat 16.1.2010
- This is Africa
- Joulukuun testijuoksun tulokset




